Näille sivuille päivittelen juttuja sitä mukaa kun jotain
uutta kirjoitettavan arvoista tulee.
Muutamia
tärkeitä linkkejä tähän heti kärkeen eri euroopan maista:
Nopeusrajoitukset euroopan maissa, lisää
wikipediassa ja
EU:n
sivuilla (huom, joissakin maissa pyörillä eri rajoitus kuin autoilla).
Promillerajat eri maissa.
Tietoa kansainvälisestä ajokortista
autoliiton sivuilla .
Rokotustiedot eri maihin
kansanterveyslaitoksen sivuilla.
Hyvä
karttasivu keskieuroopan moottoripyöräteille (täältä löytyy sellaiset
perusreitit, helmiä kuitenkin puuttuu)
2008
Ajokauden
päätösajelu Nizzaan ja Monacoon.
Syksyinen reissu Kreikkaan .
Syyskuun puolivälissä
Dolomiiteilla
kuluttamassa renkaan sivuja.
Juhannus "itäsaksassa", Tsekeissä ja Puolassa.
Kadonneen lumen etsintää
Sveitsissä
Vappuviikko
Korsikalla
Pääsiäisenä
Kroatiassa .
Helmi-maaliskuun vaihteessa pistäydyimme
Gardalla
ja välimerellä .
2007
Syyskuun lopussa käväisimme Sveitsissä
Albula- ja Julierpassilla sekä Viamalan rotkolla .
Elokuun lopulla kävimme perinteisellä
lapin reissulla nauttimassa erämaan
tunnelmasta kaveriporukalla.
Heinäkuun loppupuolella käväisin kurkkaamassa
Matterhornia
Sveitsissä.
Kesäkuun alussa päätimme lähtä käymään katsomassa
Normandian maihinnousun
paikkoja Atlantin rannalla.
Toukokuun loppupuolella käväisimme ajamassa
Stelvion läpi.
Vappuna käväisimme kurkkaamassa
Pisan kaltevan tornin.
Huhtikuun loppupuolella käväisimme
Salossa Gardan rannalla.
Huhtikuun puolessa välissä käväisimme
Colmarin alueella
Ranskassa nauttimassa paikallisista mutkapätkistä.
Pääsiäisen vietimme Prahassa , Tsekeissä.
2006 vietimme suurimman osan kesästä pyörän päällä. Tässäpäs
muutamia dokumentoituja reissuja.
Lokakuun lopulla käväisimme mutkat
Sveitsissä ja Italiassa .
Elokuun puolessa välissä käväisimme
Sveitsin turneella.
Heinäkuun lopussa kurvailimme
GrossGlocknerilla .
Kesäkuun alussa käväisimme katsomassa
Mugellossa , Italiassa MotoGP-kisat.
Äitienpäivänä käväisimme päiväseltään
Comolla kahvilla.
Huhtikuussa käväisimme reissulla
Espanjassa ja Andorrassa
2005
Elokuun lopussa uusimme Lapin reissun.
Kuvaa ja juttua reissusta Raimon kotisivuilla.
2004
Syyskuussa käväisimme muutaman hempan porukalla tuolla Lapissa
Tuntsalla ja Saariselällä.
Juttua reissusta Raimon kotisivuilla.
2003
Kesälomalla Suomessa käväisin K75:lla
Nuorgamissa nappaamassa valokuvan rajapyykistä.
Joulukuun Toy Run
Dallasissa.
2001
Ensimmäinen moottoripyörä matkamme USA:ssa vei meidät Hot
Springs:iin Arkansasiin .
Lokakuun alussa suoritimme IronButt Associationin
SaddleSore 1000 testin.
Reissu
Sandersoniin Buzzard Rallyyn .